Melontaretki Kuolimolla 4.-5.7.24.
Mikä ettei, oli ensimmäinen ajatukseni, kun kuulin parin päivän melontaretkestä Kuolimojärvellä. Innostus retkestä oli satakertainen verrattuna kokemukseeni kajakeista tai ylipäätään melonnasta; yksi tutustumisilta ja kolme kuntomelontakertaa, siinä kaikki. Niillä mentiin ja sehän riitti - jopas olikin mukavaa!
Lähtöpäivänä Melapirtille kokoontui puolilta päivin 14 retkelle lähtijää valitsemaan ja lastaamaan kajakkeja traileriin. Mukaan otettiin kahdeksan yksikköä ja kolme kaksikkoa. Tunnelma oli välitön ja kaiken pakkaamisen lomassa ehdin jo tehdä tuttavuutta muutamien osallistujien kanssa. Lähtötohinat sujuivat konkareilta luontevasti ja matka Suomenniemelle, Kiesilän kievarin veneenlaskupaikalle alkoi.
Retkeily on minulle kyllä tuttua, mutta miten varustautua melontaretkelle? Sain muilta osallistujilta hyviä ohjeita ja neuvoja, niillä pärjäsin hyvin, ja loput opinkin sitten itse retken aikana - varsinkin sellaiset seikat, joita ei kannata tehdä. Näitä retkillä sattuneita, hauskoja ”kantapään kautta” -tyyppisiä mokia, on myöhemmin sitten kiva kertoa iltanuotiolla - tältäkin reissulta sain pari hyvää juttua lisää.
Ihmisten avuliaisuus tuli esille jo ennen ensimmäistä melanvetoakaan. Olin nimittäin ongelmissa aukkopeitteeni kanssa, mikä oli jäänyt osittain peffani alle istuessani kajakkiin. Olin jo luovuttaa peitteen kiskomisen, sillä ajattelin pian molskahtavani rantaveteen, kunnes viereeni lipui kajakki, josta tarjottiin apua. Kiitos siitä!
Yhdentoista kajakin ryhmä lähti ylittämään ensimmäistä järvenselkää melko reippaassa sivuvastaisessa tuulessa. Kajakkini kuitenkin keinahteli levollisesti ja pystyin helposti kuvittelemaan, ettei se ollut kulkupelilleni ensimmäinen kerta, toisin kuin minulle. Edessäni melovat retkeläiset jatkoivat rauhallista melomistaan, minä istuin kieli keskellä suuta ja puristin melaa enemmän kuin tarpeeksi. Samoilla laineillahan tässä mennään, ajattelin, ja aloin muistutella itseäni kuntomelonnasta saamillani opeilla. Vähitellen alkoi alkujännitys haihtua ja oloni rentoutua, sitten jo huomasinkin nauttivani laineista ja tuulesta, melontaretkellä olemisesta. Yksi haaveistani on juuri nyt totta!
Taukoja pidettiin sopivasti. Tyvenet poukamat tai saarten tuulelta suojaamat rantavedet olivat oivia paikkoja kajakkiryhmän hiljalleen kellua pienen tuulenvireen kuljettamina. Oli aikaa ottaa valokuvia, jutella, napsia pientä purtavaa - nauttia.
Rantautuminen Suomensalon upealle hiekkarannalle sujui kokeneemmilta mallikkaasti, minulta ei. Tulin nimittäin liian varovasti rantaan ja reipas aallokko käänsi kajakkini rannan suuntaisesti. Pari lainetta syliin ja uusin tarina iltanuotiolle oli syntynyt. Olin nimittäin jo hyvissä ajoin avannut aukkopeitteeni, millä varmistin kastumiseni, ja olisin kyllä kastunut muutenkin, sillä vyötärökiristys oli jäänyt liian löysäksi. Tuskin kaikki tämä oli tapahtunut, kun auttaja oli jo paikalla, kajakki oikeaoppisesti rannalla ja meloja autettu maan kamaralle. Kiitos avusta!
Rantautumisen jälkeen alkoi leiriytyminen. Osa alkoi etsiä sopivaa paikkaa teltalleen, toiset riipparilleen. Muutamat aloittivat eväiden syönnillä, jotkut, kuten minä, ripustelivat vaatteitaan kuivumaan. Onneksi ennustetun sateen oli määrä alkaa vasta yöllä, niin meille jäi hyvin aikaa nauttia illasta. Moni kävi uimassa, muutamat tutustumassa saareen.
Illan mittaan laavun nuotiopaikan penkit täyttyivät retkeläisistä ja paistetun makkaran tuoksu alkoi hiljalleen leijua hämärtyvässä illassa. Iloinen nauru rikastutti puheen sorinaa ja kaikesta pystyi aistimaan, miten lämmin kesäilta, yhteinen retki ja nuotio yhdistävät ihmisiä.
Yöllä alkoi se luvattu sade. Tyytyväisin mielin kuuntelin teltassani sateen ropinaa ja laineiden loisketta. Olipa hyvä, että uskaltauduin retkelle mukaan.
Paluupäivän aamu valkeni harmaana ja sateen uhka oli ilmeinen, kun yhdentoista kajakin ryhmä aloitti paluumatkansa. Aika pian keli kuitenkin muuttui puolipilviseksi, eikä tuulesta juurikaan ollut haittaa. Palasimme Kiesilään hieman eri reittiä ja matkalle osui hienoja matalavetisiä kapeikkoja, luotoja ja salmia upeine jäkäläkallioineen. Leppoisa melontavauhti mahdollisti aurinkoisten maisemien ihastelun. Kyllä olikin kaunista!
Pieni haikeus käväisi mielessä, kun Kiesilän rannan laituri alkoi häämöttää heinikon läpi; olisihan tämä voinut kestää vähän pidempääkin.
Ehdottomasti mukana, on ensimmäinen ajatukseni, kun seuraavan kerran kysytään mukaan melontaretkelle lähtijöitä!
Mikkelin Melojien järjestämä yön yli melontaretki Kuolimojärvellä 4.-5.7.24. Kiitokset Heikki Turuselle erinomaisista retkijärjestelyistä, kiitos myös kaikille retkellä mukana olleille sekä Mikkelin Melojille.
Anu Tillanen (7.7.2024)